Hytky esittää
 
 
 
 
Lauantai 7.4.2007 -- Klo 18 - 24
Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5a, Helsinki
Ilmainen -- Vapaa pääsy
 
 
Festivaalin teemana teknon metropolit: Detroit ja Berliini
 
Hytkyn vuosittainen elokuvatapahtuma järjestetään jo toista kertaa. Tänä vuonna festivaali esittelee elektronisen musiikin historiallisia ja maantieteellisiä ulottuvuuksia, unohtamatta kuumimpia ajankohtaisia ilmiöitä ja viileimpiä suunnannäyttäjiä. Teknoelokuvafestivaalin avaa esikoisohjaaja Saara Tammisen videotaidedokumentti Hytky 10V -tapahtumasta.
 
Muutkin festivaalielokuvat ovat konemusiikkidokumenttien tuoreinta kärkeä. Ennennäkemättömän laajaan taustatyöhön pohjaava, vasta ilmestynyt High Tech Soul esittelee teknon alkuvaiheita ja avaa mielenkiintoisella tavalla taustan sille, miksi uusi musiikkityyli syntyi juuri Detroitissa. Helmikuussa 2007 kantaesityksensä saanut henkilökuva dj-sankari Richie Hawtinista nivoutuu tähän kehykseen saumattomasti. Festivaalin päättää jo ennakkoon valtavan kohun aiheuttanut Feiern, jonka kuvaus Berliinin yöelämästä on ajankohtainen ja kaunistelematon.
 
Illan lopuksi meno jatkuu deejiitten tahdittamana. Festivaalin tunnusmusiikista vastaa helsinkiläinen Colours.
 
Tervetuloa!
 
 
Newsflash!
 
Esitysajoissa on pieniä muutoksia, huomioi uudet ajat. Hytky 10V -dokkarin aikana myös ohjaaja ja kuvaaja ovat paikalla.
 
Festivaalin musiikkiosuuden esiintyjät ovat vahvistuneet. Elokuvien jälkeen kuullaan jo Hytkyn ATK-bileissä ihmisiä menestyksekkäästi tanssittanut Ural Police, sekä Disko Tekno Kollektivesta ja Deep Space Radiosta tuttu Ihani.
 
Festivaali saa kaksi tunnuskappaletta: ensimmäisestä vastaa Colours, toisen tuottaa helsinkiläinen Hello Boys.
 
 
Tutustu festivaalielokuviin
 
18:00    Avajaiset - Kuohuviinitarjoilu
19:40    Hytky 10V (2007)
21:10    Feiern (2006)
22:40    Musiikkia: Hytky & DiskoTeknoKollektiv DJs
 
Kaikki esitysajat ovat suuntaa antavia:)
 
Kysymykset ja palaute
 
Hytkyn kotisivujen kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hytky at hytky piste org
 
 
Keskustele Teknoelokuvafestivaalista
 
 
 
Info
 
Istumapaikkoja noin sadalle ensimmäiselle -- saavuthan siis ajoissa!
Myynnissä virvokkeita ja muita herkkuja!
Pukukoodi: glamour
 
 
Tukijat
 
 
 
 
 
 
 
 
Festivaalin tuottaa
 
 
 
 
 
 
 
TEKNOELOKUVAFESTIVAALI
#DISKO.FI SAMILUOTO.EU.TT Colours.
HELLO BOYS
Deep Space Radio