Pioneers of Electronic Music -
A Documentary Film about
Richie Hawtin (2007)
 
Minimalistisen teknon kulttihahmo Richie Hawtin tunnetaan hedonistisesta elämäntyylistään, tinkimättömistä taiteellisista visioistaan ja hienosta letistään.
 
Mies on paitsi musiikillinen, myös ulkonäöllinen ja juhlintakulttuurillinen esikuva kaikille minimal-henkisille metroseksuaaleille. Saksalaisen Slices-lehden suurtuotantona syntynyt dokumentti paljastaa kuitenkin ulkokuoren alta lämminhenkisen kasvukertomuksen kiusatusta vaihtoehtonörtistä Detroitin, ja myöhemmin koko maailman teknoskeneä kuohuttaneeksi visionääriksi. Katsojat pääsevät Hawtinin matkaan kanadalaisista maalaismaisemista litkimään soijalattea Berliinin trendikuppiloihin.
 
Hawtin lunastaa musiikillisella intohimollaan paikkansa Detroitin hurjilla teknoklubeilla, joissa valkoisen esikaupunkinuoren turvallisuuskin on epävarmaa. Miehen Plastikman -bileet saavuttavat suuren suosion. Ohjaajat vyöryttävät kuvaan maestron itsensä lisäksi hänen lähimmät ystävänsä, teknon avainhenkilöt ja perheen, joka tukee Richieta uskomattomalla tavalla.
 
Dokumentti sisältää ainutlaatuista videokuvaa Detroitin legendaarisilta klubeilta, paljastuksia Hawtinin lähipiiristä ja historiallisen kehyksen elektronisen musiikin metropolien maantieteelliselle uusjaolle. Hawtin muuttaa viranomaisepäselvyyksien ja rakkauden vuoksi Berliiniin, tehden päätöksen, joka myöhemmin ohjaa hänen uraansa ennalta arvaamattomaan suuntaan. Pelkän henkilökuvauksen sijaan Pioneers of Electronic Music onkin tarina musiikkihistoriallisesta murroksesta, hetkestä jolloin tekno siirtyi pimeistä kellareista maan pinnalle.
 
RR
 
Ohjaus: Maren Sextro, Holger Wick
Kesto: 70 min
Kieli: englanti
Musiikki: Richie Hawtin
 
Katso traileri Youtubessa täällä
 
Elokuvan kotisivut
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Richien kiinnostus musiikkiin syntyy jo lapsuudessa.
Muutto Kanadaan ei ole kuitenkaan helppo. Vanhempien ja uusien ystäviensä tuella Richie selviytyy koettelemuksista.
The Shelter -klubi on Detroitin kuumimpia menomestoja ja vaarallinen paikka valkoiselle esikaupunkinuorelle.
Myös toista uuden musiikkityylin koelaboratoriota, The Music Institute -klubia, esitellään seikkaperäisesti.
Richien Cybersonik-projekti aloittaa nousukiidon.
Plastikman-mania muuttuu paikoin jopa hysteeriseksi.
Richien vanhemmat, Michael ja Brenda Hawtin, tukevat kuitenkin poikaansa uskomattomalla tavalla.
Sven Väth mehustelee ensimmäistä kokemustaan Richien legendaarisista bileistä.
Magda, taitava deejii, ja tyttö minimalistisen teknon historian suurimman rakkaustarinan takaa.
Richie, Sven Väth, ja Ricardo Villalobos jo tavaramerkiksi muodostuneissa juhlatunnelmissa.