Feiern (2006)
 
Taiteilijoiden, vaihtoehtokulttuurien ja yöeläinten turvapaikka, kaupunki joka uusii itsensä jatkuvasti.
 
Berliinin huuruiset yöt -- joissa sana ”viihdekäyttö” on lähinnä vitsi -- ovat kuin suuri kupla, jonka sisään jokainen haluaa tällä hetkellä kurkistaa. Maja Classenin esikoisohjaus Feiern kertoo kahdenkymmenen teknoaktiivin kautta raadollisen kauniin tarinan minimaalisen teknon pääkaupungista.
 
Keskeisessä osassa ovat kokemukset ja merkitykset, joita nuoret antavat yöllisille juhlilleen. Rauhalliset haastattelutilanteet saavat haastateltavat avautumaan onnellisista hetkistään Watergate-klubin sohvien välissä ja Berghainin darkroomeissa. Tunnelmointeja rytmitetään hurjilla videokuvilla Berliinin tämän hetken kuumimmista diskoista ja jatkoklubeilta.
 
Ricardo Villalobos, André Galluzzi ja useat muut dokumenttiin valikoituneet
kaupungin teknopiirien värikkäimmät hahmot vahvistavat toden tarua ihmeellisemmäksi. Ohjaaja Classen näyttää kuitenkin Berliinin menestyksen taustalla olevan myös sen klubikansan aidon kiinnostuksen musiikkiin. Ongelmaksi, mutta toisaalta kaupunkia positiivisesti leimaavaksi ominaispiirteeksi muodostuukin se, että monille juhlijoista diskojen lumemaailma on kuin toinen koti.
 
RR
 
Ohjaus: Maja Classen
Kesto: 80 min
Kieli: saksa, tekstitys englanniksi
Musiikki: Playhouse / Kompakt / Traum / Sonar Kollektiv / Output records  
 
Katso traileri Youtubessa täällä
 
Elokuvan kotisivut
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Jan, 29 vuotta, työskentelee ovimiehenä klubeilla. Mies jakaa vinkkejä sisään jonottavalle juhlaväelle.
32-vuotias musiikkitoimittaja Thilo kuvaa yksityiskohtaisesti kokemuksiaan Berghainin darkroomeissa.
Rakkautta Watergatessa.
Ostgut-posse on saanut uskollisen kanta-asiakaskunnan paidattomista miehistä.
Berghainin bileet ovat käynnistymässä.
Ricardo Villalobos ja Luciano kuvaavat supertähden arkea Berliinissä.
Watergate-klubilla ladataan akkuja uuteen iltaan.
Tanssi jatkuu, vaikka kello lähestyy jo iltapäivää.