hytky & jäsenyys

HYTKY, tai Helsingin Yliopiston teknokulttuurin ystävät ry, on vuodesta 1996 toiminut opiskelijajärjestö ja rekisteröity yhdistys, jonka tavoitteena on edistää elektronisen musiikin kulttuuria, sen tuntemusta ja kehittymistä Suomessa. HYTKY on omalaatuinen, luova ja eläväinen kulttuurikollektiivi, joka järjestää musiikkitapahtumia ja kulttuuritoimintaa talkoovoimin. Järjestössä vaalimme itse tehtyä, epäkaupallista ja yhteisöllistä teknokulttuuria. Hytky järjestää elektronisen musiikin tapahtumia sekä tukee teknokulttuuria järjestämällä esimerkiksi DJ-työpajoja ja toimimalla yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa. Toimintaamme kuuluu myös hyvien bileiden fiilistely ym. rento meininki. Hytky on pääkaupunkiseudun alueella vakaa kulttuuritoimija ja keskeinen osa Helsingin epäkaupallista “underground” teknokulttuuria. Järjestämme tapahtumiamme kulttuurin, ihmisten ja jo mainitun rennon meiningin, emme rahan vuoksi.

Hytkyn vuoden 2011 hallitus:

  • puheenjohtaja Jemina Viitala
  • varapuheenjohtaja Laura Mikkola
  • tiedotusvastaava Virva Luoto
  • sihteeri Peppina Sinijoki
  • rahastonhoitaja Oskari Niitamo
  • vuokravastaavat Pekka Tapaninen ja Mikko Murto
  • tekniikkavastaava Tuomas Gröndahl
  • Hytkyn jäsenyys?

    Hytkyyn mahdut ja sovit aina. Jäsenyys on avoin ja maksuton niin Helsingin Yliopiston opiskelijoille kuin kaikille muille tapahtumistamme kiinnostuneille. Monet liittyvät jäseniksi saadakseen tietoa Hytkyn underground-tapahtumista ja päästäkseen niistä osallisiksi. Kun liityt jäseneksi, pääset sähköpostilistallemme ja saat mahdollisuuden halutessasi myös vaikuttaa tapahtumiimme. (ks. liittymislomake) Sähköpostilistan kautta tarjotaan ajoittain myös mahdollisuuksia hypätä mukaan toimintaan aktiivi-jäsenenä.

    Yleiset tiedotuskanavat

    Hytkyn tiedotuslista
    Sinut liitetään Hytkyn yleiselle tiedotuslistalle (sähköpostilista), kun liityt jäseneksi täyttämällä alla olevan jäsenlomakkeen. Kaikki Hytkyn tapahtumista ja toiminnasta kiinnostuneet voivat liittyä jäseneksi ja päästä listalle. Listalla ilmoitetaan tulevista tapahtumista, nakeista ja muusta toiminnasta, sekä välitetään Hytkyn jäsenille valikoitua tietoa kiinnostavista elektronisen musiikin tapahtumista pääkaupunkiseudulla.

    HUOM! Listalta erotaan lähettämällä viesti unsubscribe hytky-lista maija.meikalainen@helsinki.fi osoitteeseen majordomo@helsinki.fi, subject-kenttään ei tarvitse laittaa mitään. Listalta eroaminen merkitsee myös Hytky ry:n jäsenyyden lopettamista.

    HytkyChat
    Hytky chat convore-palvelussa on avoin kaikille, eli mikäli hytky kiinnostaa, tervetuloa keskustelemaan, ehdottamaan uusia idiksiä toimintaan tai vaan chattailemaan aktiivien kanssa! Sinun tarvitsee vain rekisteröityä tai kirjautua sisään Facebook-tunnuksillasi.

    Hytky Facebookissa
    Tämän ryhmän kautta pysyt tiedotettuna Hytkyn toiminnasta ja saat kutsuja tapahtumiimme. Facebook-ryhmään liittyminen ei sinänsä vastaa Hytkyn jäsenyyttä, eikä sen kautta välitetä yksityiskohtaisimpia tapahtumatietoa esim. ug-bileiden paikkatietoja.


    Hytky-sunnuntait Facebookissa

    Liity tähän ryhmään jos haluat saada kutsun Hytkyn kertsillä sunnuntaisin järjestettäviin hengailu- ja musailtoihin. Jos olet innokas voit myös järjestää Hytky-sunnuntain tai päästä paikalle esiintymään – ota yhteyttä!

    IRC
    IRCnetissä keskustellaan vapaamuotoisemmin kanavalla #hytky. Järjestelmällistä tiedotusta ei tehdä irkissä, joten kannattaa seurata muitakin tiedotuskanavia.

    Hytky-aktiivit

    Hytkyä voisi nimittää jäseniltä jäsenille -voimavaraksi, jonka avulla toimintaa toteutetaan. Voit osallistua oman innostuksesi ja kalenterisi puitteissa – joko vain bileissä työvuorojen (eli nakkien) tekemiseen tai suuremmalla panoksella bileiden suunnitteluun tai vaikka dekojen tekemiseen. Hytky-aktiivit ovat siis aktiivisia ja toimivia hytkyn jäseniä, jotka osallistuvat yhteiseen toimintaan aktiivien tiedotuskanavilla (ONLINE) ja livenä (IRL).

    Paras tapa ryhtyä aktiiviksi on bileiden lähestyessä liittyä mukaan suunnitteluun tulemalla kerhohuoneellamme pidettäviin kokouksiin tai HYTKY-sunnuntaihin tutustumaan. Kokouksista ilmoitetaan pääsääntöisesti Hytky-aktiivien sähköpostlistalla ja Hytky-foorumilla (vain aktiiveille). Aktiivijäsenyys on parasta aloittaa ilmoittamalla meille kiinnostuksestasi osoitteeseen hytky (at) hytky (piste) org. Tämän jälkeen voimme kutsua sinut tutustumaan ja liittää sinut aktiivifoorumeille ja aktiivien tiedotuslistalle. Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja lähetämme paluuviestissä tietoa kokouksista ja muusta toiminnasta. Tervetuloa mukaan!

    Hytky-kalenteri
    Kalenterista näet kaikki Hytky-aktiiveiden menot ja pysyt kartalla kokouksista, etkoista excuista ja muista jutuista! Tilaa kalenteri itsellesi: XML, ICAL tai HTML -muotoisena (Google).

    AktiiviChat
    Convoreen voi kirjautua suoraan facebook-tunnuksilla, tai luoda uudet tunnarit.

    Hytky-foorumi
    Foorumi on Hytky-aktiivien tärkein tiedotusväline, foorumilla keskustellaan, ilmoitetaan kokouksista ja suunnitellaan tulevia bileitä. Foorumi on vain aktiivijäsenille, sisäänpäästäksesi sinun on rekisteröidyttävä foorumille ja pyydettävä ylläpidolta aktiivi-oikeuksia tunnuksellesi.

    HytkyWiki
    Hytkyn kollektiivinen tietopankki. Wikin lukeminen ja muokkaus vaatii aktiivioikeudet foorumille. Hytky-foorumin aktiivit voivat kirjautua wikiin omilla tunnuksillaan.

    Nakkikone
    Nakkikoneesta löydät seuraavien bileiden vapaana olevat työvuorot (avataan kun ilmoittautuminen alkaa). Nakkikone on avoin kaikille jotka haluavat osallistua hytkyn toimintaan työpanoksellaan, mistä vastineeksi saa ainakin ilmaisen sisäänpääsyn!

    Hytky ry:n jäsenyys ja tiedotuslistalle liittyminen

    Liity Helsingin yliopiston teknokulttuurin ystävät ry:n jäseneksi täyttämällä oheinen lomake. Jäsenyys on maksutonta ja avoin kaikille kiinnostuneille. Jäseneksi liittymisen jälkeen sinut liitetään myös Hytkyn tiedotuslistalle. Jos liittymisessä on ongelmia tai haluat myöhemmin vaihtaa osoitettasi tai henkilötietojasi, ota yhteys ylläpitoon sähköpostilla: hytky (at) hytky (piste) org.

    Jäsenrekisteriä ylläpidetään henkilötietolakia noudattaen. Rekisterin sisältämiä tietoja käytetään rekisteröidyn yhdistyksen omassa toiminnassa. Hytky ei missään tapauksessa luovuta jäsenrekisteriään tai tietoja jäsenistään kolmannelle osapuolelle. Rekisteriin kerätään Hytkyn toiminnan kannalta vain välttämättömiä tietoja. Nämä tiedot ovat jäsenen koko nimi, kotipaikkakunta, sähköpostiosoite ja tieto HYY:n (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta) jäsenyydestä.

    ENGLISH SUMMARY: Fill the form below to register as a member of HYTKY and be added to our mailinglist (it’s free). Members of the association are informed about our events with FULL DETAILS and offered opportunities to PARTICIPATE in our activities.

    Kyllä / Yes

    En / No

    Kyllä -kertokaa lisää / Yes -tell me more

    Vahvistuskoodi Confirmation code

    Scriptin tuotti Dagon Design

    Hytky.orgin viestiarkisto >>

    Viestikategoriat